onsdag 11 januari 2012

Om resandet

Ebba ja Lina ovat palanneet kansankotiin pitkän hiljaiselon ja talvisen Suomessa vietetyn, pysähtyneen loman jälkeen. Pohjolassa on kaikki niin hyvin, että entiset maailmanvalloittajat ovat käyneet mukavuudenhaluisiksi.

Ebba: Tiesitkö, että Oscar patikoi Lapissa yksin 10 päivää. Sit sen jalka meni poikki ja se piti pelastaa helikopterilla!
Lina: Oho. Mä en kyllä haluis olla kymmentä päivää yksin jossain Lapissa.
Ebba: No sä nyt kuolisit siellä yksinäs! Haha, mietin vaan sua siellä pystyttämässä yksinäs jotain telttaa. Sit ripottelet vahingossa suklaata ympäriinsä ja yöllä tulee sudet...
Lina: Jestas! Älä nyt tollasia puhu! Kyllä mä nyt pari päivää varmaan pärjäisin...

Ebba: Mua ei oo kyllä oikein koskaan kiehtonyt Afrikka.
Lina: Ei oikein muakaan. Ehkä ennemmin Latinalainen Amerikka. Tai no ei oikeastaan sekään. Eikä kyllä Aasiakaan.
Ebba: Eikä oikeestaan Australiakaan.
Lina: Uusi-Seelanti mua kyllä kiinnostaa, sinne vois mennä.
Ebba: Joo, mut sekin johtuu vaan Taru sormusten herrasta -leffoista. Luonto on kaunis, mutta ei sielläkään mitään kulttuuria ole.
Lina: Eipä kyl sit kannata mennä minnekään.

Ebba: Aiotko mennä sit Afrikkaan, jos Jeims menee sinne?
Lina: No joo, kai se on pakko. Oon kyl sanonu, etten sit nuku missään aavikolla skorpionien kanssa.
Ebba: Et sit pääse suihkuun koko aikana, muista se. Mut se voi toisaalta olla aika puhdistava kokemus, oot enemmän yhtä luonnon kanssa...
Lina: Puhdistava kokemus?
Ebba: Niin sillai kuvainnollisesti siis, ei toki muuten.
Lina: Just. En kyl taida mennä. Saan kuitenkin jonku malarian ja kuolen.
Ebba: Parempi pysyä Ruotsissa. Suomessa voit ehkä just ja just käydä.

Conclusion: Ebbasta ja Linasta on tullut niin ruotsalaisia, että muun maailman menoa jeesustellaan mieluummin turvallisen Sveamamman sylistä, eikä poistuta rajojen ulkopuolelle.